Pages

tiistai 26. huhtikuuta 2011

Väitös avoimen innovaation yhteisöistä pe 29.4 klo 12 TTY/Festia

Maria Antikaisen väitöskirja "Facilitating customer involvement in collaborative online innovation communities" tarkistetaan


pe 29.4 klo 12 alkaen Tampereen teknillisen yliopiston Festia rakennuksessa.

Teemana osallistumismotivaatiot, palkitseminen ja työkalut avoimen innovaation yhteisöissä.

VTT:n uutisointi väitöksestä.

maanantai 25. huhtikuuta 2011

Crowdsourcing - artikkeleita systemaattisesti yleisön toimesta

Kokonaisen artikkelin voi tehdä yleisön avulla crowdsourcing periaatteita noudattamalla. Mitä haasteita järjestelmälliseen yleisön käyttöön journalismissa liittyy ja on ratkottava, kun yleisöä pyydetään kontribuioimaan osallistumalla varsinaiseen tehtävien tekemiseen? Miten kompleksinen jutunteko -prosessi saadaan pilkottua pieniksi tehtäviksi?

Lyhykäisyydessään haasteet ja ratkottavat asiat liittyvät esimerkiksi:
1) tehtävien määrittelyyn ja jakamiseen
2) tuotetun materiaalin käsittelyyn
3) materiaalin laatuun
4) palkitsemiseen
5) crowdsourcing mallin muokkaamiseen ja prosessien taivuttamiseen toimintaan ja tavoitteisiin sopivaksi.

Tässä postauksessa on muutamia teemaan liittyviä löytöjä verkosta ja tutkimuksista no. kokonaisen artikkelin tekemisen näkökulmasta. Tässäkin blogissa on aiemmissa postauksissa muutamia esimerkkejä elävästä elämästä, mutta seuraavissa esimerkeissä on systemaattisesti lähdetty palastelemaan artikkelin kirjoittamista alusta loppuun yleisöä apuna käyttäen. MTurkista on jo paljon julkaistua tieteellistäkin tietoa, tässä on uudempia, viime aikaisia tai menossa olevia kokeiluja liittyen kompleksisten tehtävien, kuten artikkelin kirjoittaminen, suorittamiseen MTurkissa.

Amazon Mechanical Turk
Yksi tunnetuimmista crowdsourcing saiteista maailmalla on Amazonin Mechanical Turk . MTurk:issa "Requester:in" antamia tehtäviä (HIT, Human Ingelligence Tasks) suorittavat nk. Turker:it. Tehtävät, nk. mikrotaskit, ovat esimerkiksi kuvien valintaa, lauseiden uudelleen kirjoitusta tai jopa artikkelin tarkistamista. Tehtävän tekemisestä saa palkkion, mikäli tehtävän antaja hyväksyy suorituksen.

CrowdForge tehtävien palasteluun ja koostamiseen
Carnegie Mellon yliopiston tutkijoiden kokeilussa 36 kirjoittajan minitehtävinä koostettu encyclopedia-artikkeli sai paremman arvion kuin kokonaisen artikkelin kirjoittanut. Esimerkki: Ensimmäisenä tehtävänä on luoda jutulle runko alaotsikoineen. Näistä äänestetään tai koostetaan paras laadun varmistamiseksi (tehtävä). Tämän jälkeen kuhunkin osaan kerätään faktoja mikrotaskeina ja näistä puolestaan koostetaan kappaleen sisältö yhtenä tehtävänä. Sen jälkeen tehtävänä on koostaa juttu kappaleista. Erilaisia laadunvarmistuksia voidaan tehdä eri vaiheissa (kuten rungon osalta). Tehtävien palasteluun (partition, map) ja kokoamiseen (reduce) tutkijat tarjoavat CrowdForge nimistä sovellusta, joka on suoraan yhteydessä MTurkiin. Tämän jutun hinnaksi tuli alle neljä dollaria (kukin tehtävä noin 10 c arvoinen).

Tieteellisen artikkelin uutisointi crowdsourcing -menetelmällä
Crowdsourcing kokeilujen innoittamana ja yhteistyössä edellisten tutkijoiden kanssa, muutama journalisti on päättänyt kokeilla koko editoriaalisen prosessin hoitamista crowdsourcing periaatteella tieteellisen artikkelin uutisoimiseksi (ks. My Boss is a Robot). Ensimmäisenä tehtävänä oli "set the angle for the story and write the opening line". Tämä jaettiin kahteen tehtävään, joista ensimmäisenä tekijöiden tuli lukea abstrakti artikkelista ja kirjoittaa avaus (lead, 10 Turkeria) ja seuraavana tehtävänä oli lukea abstrakti ja poimia mielenkiintoisin avaus (20 Turkeria). Äänestyksen tulos ei ollut yksimielinen (max neljä ääntä samalle avaukselle).

Seuraavaksi tehtäväksi annettiin "mitä tapahtui" eli menetelmä osion kirjoittaminen. Ensimmäinen annettu tehtävä oli menetelmäosion kappaleiden erottaminen artikkelista. Kyseiset kappaleet annettiin seuraavassa tehtävässä eteenpäin, joiden pohjalta piti kirjoittaa tiivistelmä uutistyyliseksi yhdeksi kappaleeksi (10 Turkeria). Laadunvarmistus: Näistä valitaan esim. kaksi parasta, joista pyydetään Turkereilta yhdistelmä, tai Turkereita pyydetään äänestämään paras kymmenestä. Näin voidaan varmistaa, että laatu on riittävä, ja yksittäiset huonot vastaukset, eivät vaikuta lopputulokseen.

Tämä kokeilu on edelleen kesken ja odotellaan mielenkiinnolla jatkoa! Joka tapauksessa esimerkit tuovat esiin sen, että mitä kompleksisempi tehtävä annetaan yleisön tehtäväksi, sitä tärkeämpää on suunnitella tehtävän palastelu pienempiin osiin ja miten näistä koostetaan lopputulos varmistaen myös sen laatu.

torstai 9. joulukuuta 2010

Tutkijavierailulla UCLAN, Preston, UK

Olen parhaillaan parin viikon tutkijavierailulla Englannissa, UCLANissa (University of Central Lancashire).

Tutkimuskohteena on cross-platform projekti, jossa paikalliset Master's tason print ja broadcast - journalismiopiskelijat tuottavat neljään kanavaan (print, online, radio ja tv) materiaalia yhteistyössä Tampereen yliopiston visuaalisen journalismin opiskelijoiden kanssa. Yhtenä näkökulmana on matkapuhelimien hyödyntäminen työskentelyprosesseissa ja materiaalin tuottamisessa.

UK pään opiskelijoiden online -julkaisu on The Hotpot ja Suomessa opiskelijat julkaisevat materiaalin VJM Magazinen sivuilla.


Viikko on ollut todella mielenkiintoinen tähän mennessä. Teknologiaa on hyödynnetty monilla eri tavoilla uutisten tekemisessä.

Viikon iso uutisteema Englannissa on ehdotetut yliopistojen rahoituksen leikkaukset ja opiskelijoiden vuosimaksujen korotukset. Opiskelijat ovat protestoineet niitä vastaan viime viikkoina tänään tapahtunutta äänestystä silmällä pitäen. Tänään mielenosoitukset yltyivät Lontoossa väkivaltaisiksi - ja esitykset menivät läpi. Eilen marssittiin paikallisesti - alla Manchesterista rauhallista protestointia.









 Blackpoolin suosittu rantabulevardi tyhjänä - paikallinen turismi kärsii lamasta.

maanantai 15. marraskuuta 2010

Mobiilin media/uutissisällön tuottamisen ja kuluttamisen uusia tuulia

Mobiiliraportointiin soveltuvia ja kansalais/lukija-aktiivisuutta hyödyntäviä mobiiliratkaisuja on valittu palkittavien joukkoon World Summit Awards 2010 - mobile content tapahtumassa Abu Dhabissa joulukuun alussa (http://www.wsa-mobile.org/winners). Poimintoina mobiilituottamisesta mm. Boston CitizensConnect, You are the Reporter, Need4Feed media ja uutiset sarjasta. Lisäksi muutamia muita aiheeseen liittyviä poimintoja. Sivustolla on myös muiden sarjojen (oppiminen, "voimauttaminen", turismi...) voittajakaartia.


tiistai 9. marraskuuta 2010

Väitös navigoinnista 19.11.2010 TTY:llä

Tekn. lis. Teija Vainion väitöskirja "Applying Urban Planning and Design Principles into the Design of Mobile Multimodal Navigation Aids" tarkastetaan perjantaina 19.11.2010 TTY:llä (Tietotalo TB104 klo 12 alkaen).


Lisätietoja:
http://www.tut.fi/public/index.cfm?MainSel=1&Sel=1227&Show=76&siteid=0&view=user_detail&ID=62314&Event=62314

lauantai 6. marraskuuta 2010

Parfymoidusta kirjeestä tuoksuvaan näyttöön - ACM MM 2010 konferenssista poimittua

Japanilaiset tutkijat esittelivät ACM Multimedia konferenssissa ratkaisun miten muistesuihkuprintterin tekniikalla henkilökohtaiseen näyttöön, esimerkiksi elokuvaa katsoessa, voidaan lisätä tuoksuja. Vastaavaa tekniikkaa, jolla neljä väripatruunaa tuottavat tulostettaessa värin, voidaan käyttää tuoksun lisäämiseen kuvaan. Mahdollisina tuoksuina ovat mm. sitruuna, omena, vanilja ja laventeli. Tutkimuksessa tutkittiin impulssimaisia tuoksuja, jatkuvien sijaan, joita on tutkittu aiemmin.

Erona tavalliseen tulostukseen tuoksun liittämisessä on, että ei ole neljää perustuoksua, joita yhdistelemällä saisi kaikki tuoksut, kuten värien kohdalla saadaan aikaan värit. Jokaiselle tuoksulle pitää siis olla omat pullot.


lauantai 30. lokakuuta 2010

Kotivideo mashupit - valittuja paloja ACM MM -konferenssista

Sekalaisista, laadultaan vaihtelevista, ja useiden käyttäjien samasta tilaisuudesta ottamista kotivideopätkistä voi saada aikaan toimivia ja mielenkiintoisia videomashuppeja. Eindhovenin Teknillisessä Yliopistossa tehdyssä väitöskirjatutkimuksessa kehitettiin ratkaisu tähän. Mashup tässä tarkoittaa ajallisesti jatkuvaa, ilman katkoksia olevaa, videomashuppia usean eri kuvaajan videoista. Kiinnostavaksi tutkimuksen tekee se, että kännykkäkameroilla kuvataan entistä enemmän videopätkiä ja tutkimuksessa käytettiin kännykkäkameramateriaalia aineistona.